Hakkaan päätä seinään, hakkaan päätä seinään,
tuhlaan tuntei, et saan rahat yhteen leipään.
Tavalliset hanskat on nenässä seipään,
räppärin käsineet kasvo kiinni meikään.
Ne on mut vimmanneet, tähän vimmanneet.
Mietin hintaa, mut ei mitään saa ilmatteeks.
Maksan kaiken, mitä valintani maksaa.
Aamuun asti raastimel raastan selkänahkaa.
Pitkäl käytävällä sulkemassa ovia,
kovia pamauksia, monia torakan lovia,
jos mä haluisin, mä menisin vaik siitä,
mut tukin sen purkal, ku ei mun aika riitä.
Mä teen tätä vimmatusti, mut on vimmattu,
mut on kiinni tähän suohon rimmattu,
ja taisin ite jopa sen loitsun lipsauttaa,
ehkä taivas aukes ja Tuupa kimpaantu.
Megalomaniaa, en kaipaa fania,
en vaivaa ketään enää, olen kiltisti.
Kuvittelin omiani, löin laimin lomiani,
omasta mielestä kovin siltiki.
Huone tyhjä, mutta päässäni sanoja,
ei kultasia hanoja, vaan kuivamustevanoja,
ei kultalevyjä, vaan aikeita jaloja,
ei niin nälkii, mut kauheita janoja.
Välkkyvilkkuvaloja, salamia sulle,
korokkeella olemisen tunne ei oo mulle,
jos annat huomioo, mä teen sulle huomion,
mä haluisin lieventää vaan sun tuomion.
Niin pieni Suomi on, anna levyt kasvokkain,
ajatus on arvokkain, älä mittaa markoittain.
Vimmattuna jaan mieleni teille,
tää muovikiekko varattu mun eritteille.
Zeige deinen Freunden, dass dir Vimma von Pyhimys gefällt:
Kommentare